BillerudKorsnäs – Maailman modernein kartonkitehdas

Mikä oli tehtävämme?
On todella jännittävää saada osallistua maailman moderneimman kartonkitehtaan rakentamiseen! BillerudKorsnäs tarvitsi tehtaan uudelle kartonkikoneelleen – NCC rakentaa, ja me Exactissa vastaamme kaikista merkintä- ja linjausmittauksista.
Uuden tehtaan lisäksi rakennetaan myös uusi rullavarasto, putkisiltoja, uusi pumppaamo ja Vänernistä otettavan järviveden puhdistuslaitos. Lisäksi tuotantolaitoksen nykyisiin rakennuksiin on tehty huomattavia muutos- ja laajennustöitä, ja myös teollisuusalueen rautatie on osittain uusittu.

Liittyikö siihen haasteita?
Jo siinä on haastetta, kun tulee vieraana työskentelemään suurelle tehdasalueelle, jolla tuotantoa jatketaan normaalisti. Lisäksi tehdasalue on vanhaa merenpohjaa, jossa maapohja alkoi liikkua, etenkin kun siihen asennettiin 12 000 paalua. Koko ajan oli myös tarkkailtava äärimmäisen huolellisesti muuta tuotantoa ja maapohjaa.

Miten ratkaisimme ne?
Toimivan keskusteluyhteyden ja työmaan hyvän ilmapiirin ansiosta työskentely sujui ongelmitta, vaikka tuotanto oli koko ajan käynnissä. Haasteena oli pikemminkin maapohjan liikkeiden kartoitus linjausmittausten yhteydessä. Liikehdinnän analysointia ja sen tuloksiin perustuvaa töiden suunnittelua varten laadimme kattavan tarkastusohjelman, joka oli käytössä päivittäin.
Työ BillerudKorsnäsille on jatkunut lähes ympärivuorokautisesti maaliskuusta 2017. Työmaalla on ollut kaikkiaan 50 Exactin mittauskonsulttia.

Mikä oli lopputulos?
Uusi kartonkikone otetaan käyttöön vuoden 2019 toisella vuosineljänneksellä. Projekti on ollut laaja – ja todella mielenkiintoinen. Exactin projektinjohtaja Jörgen Kleven kertoo:
– Projektin onnistuminen vaati tiivistä yhteistyötä, ja meillä oli myös paljon yhteisiä aktiviteetteja työn ulkopuolella. Kun opimme tuntemaan toisemme, pystyimme luomaan hyvän työilmapiirin. Sen ansiosta meidän oli myös helppo jakaa kokemuksia ja tietoa keskenämme.

BillerudKorsnäsin tuotantolaitos KM7
Kartonkitehtaan pinta-ala: 33 000 m²
Rullavaraston pinta-ala: 24 000 m²
Putkisiltojen metrimäärä: 1 300
Projektin kustannukset: 7 miljardia kruunua

We use cookies to give you the best possible experience of our website. If you have any questions, more information is available here.